KÄYTÄNNÖLLISTÄ PERIMÄTIETOA

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Nämä >>reähkät>> ( >>reähkä>> merkitsee samaa kuin suomen >>synti>>;  >>siitä tulee reähkä>>  on siis sama kuin  >>se on synti>> ), taiat ja luulotukset valaisevat monella tavalla kansan käsityskantaa.

Suuri osa niistä on samoja kuin Suomenkin puolella, jopa toiset niin yleisiä,

että niitä voi sanoa kerrassaan kansainvälisiksi.

 

-          Auringon laskun jälkeen ei kerjäläiselle saa antaa leipäpalastakaan, vaikka nälkään kuolisi. Jos antaa, vähenee talon tavara ja varallisuus huononee.

 

-          Kun taloon tulet, niin älä tallaa kynnykselle, tulee reähkä.

 

-          Karjalaisen pirtin ovipuolessa riippuu käsiastia, josta tupaan tulijat valavat vettä käsiä pestessään. Käsiastian vesi on pyhitettyä, ja monet säädökset ovat voimassa siitä, milloin sitä on käytettävä.

 

-          Käsiä pestessä ei saa räiskäyttämällä poistaa vettä; siitäkin tulee reähkä.

 

-          Vesikauhaa ei saa jättää korvoon yöksi, muuten tulee reähkä.

 

-          Kun pirtti illalla lakaistaan, ei rikkoja saa viedä pihalle, siitä tulisi reähkä.

 

-          Halot on aina  pantava uuniin leikattu terävä pää edellä.

 

-          Hinkalon edusta pitää raivata ja puhdistaa yöksi, jotta kodin suojelusenkeli voisi siinä istua ja lämmitellä.

 

-          Jos talo syttyy palamaan, niin palava talo on kierrettävä rieskalla, maidolla ja jumalankuvalla. Tuli ei silloin pääse leviämään.

 

-          Jakkaraa ei saa jättää jalat ylöspäin, sillä siitä on samoja vaaroja.

 

-          Reähkä tulee saunasta tullessa, ellei tuvassa pese kasvoja ja käsiä uudelleen ja samalla itseään siunaa.

 

-          Maata pitää ruveta oikealle kyljelle ja nousta ylös vasemmalta, muutoin tulee reähkä.

 

 

          KAIKENLAISTA KOTIELÄMÄSSÄ VAARINOTETTAVAA

 

-          Reähkä tulee, jos syö tai silmiä ristii vasemmalla kädellä.

 

-          Syödessä tulee pöydällä olla pöytäliina ( skaatteri )

 

-          Leipää ei saa aloittaa illalla. Jos aloitus on välttämätöntä, pitää leikattu kannikka panna talteen hyllylle ja vasta seuraavana päivänä saa sen syödä.

 

-          Tsajusta tulee yksinkertainen, tupakasta kahdenkertainen, kahvista kolminkertainen reähkä. Pyhäiset ihmiset eivät juo kuin >>travaa>>, so.meriheinistä keitettyä teetä ilman sokuria.

 

-          Samovaarista ei saisi juoda teetä, se kun tulee kraavasta niin kuin pirun suusta, kattilassa pitäisi keittää.

 

 

KALASTUSTAIAT

 

-          Varastettu onki on paras ja lahjoitettu onki on parempi kuin ostettu.

 

-          Pilattu kalavesi parannetaan näin : Otetaan siitä kala tai useampia ja ne poltetaan, otetaan tuhkat, käydään metsästä kaarna tuulen tai ukon kaatamasta puusta, tuhka pannaan kaarnan päälle ja työnnetään järveen, sanotaan : >> Täss´ on, vesi , kostintsaa, syö näitä, älä kalojasi.>>

 

-          Täydellä kuulla on parempi saanti kuin alakuulla.

 

-          Kun ensi kerran mennään verkkoja laskemaan, pitää ottaa vettä siltä paikalta, johon ensimmäinen verkko lasketaan. Kateiden katseet eivät silloin pysty.

 

-          Sylkeä pitää onkimatoon, jotta lähtisi pois paha.

 

-          Tuuli tyyntyy, jos orvon päästä otetaan kolme täitä ja pannaan järveen.

 

-          Tuuli kiihtyy, jos muurahaisia kannetaan järveen.

 

 

              VUODENAIKAIN JA ILMAIN ENTEITÄ

 

-      Jyrin päivänä ( 5.toukokuuta ) ei saisi jyrytä ; ukkonen käy kesällä sitten

       hirveämmin

 

-     Jyrin päivänä ei saa syödä lihaa, sillä siitä >>metsä>> nousisi  suurempaan raivoon kesällä.

 

-     Jos hauvin maksa on musta alkupäästä, tulee sadekesä keväästä. Jos se on musta loppupäästä, tulee kesä sateinen syksystä.

 

-     Kun musta koira syö ruohoa, niin tulee vihmasade.

 

-     Kun kissa alkaa seiniä, pöydänjalkoja ym.kynsiä, tulee huonot ilmat, tuiskut, tuulet tai sateet.

 

-     Kun kissa pesee silmiään, tulee taloon vieras.

 

-     Koira ulvoo talon paloksi tai jonkun kuolemaksi.

 

-     Huoneisiin pyrkivä kettu ennustaa tulipaloa.

 

-     Jos koppelo lentää talon katolle, ennustaa se tulipaloa. Sanotaan : >> Koppelo kojin kavokse.>>

 

-     Joka saa oudon kalan, sen talosta kuolee sinä vuonna isäntä tai emäntä, tulee tulipalo tai muuta onnetomuutta. Oudolla tavalla saatu kala samoin merkitsee suurta vahinkoa.

 

-     Niin ikään harvinaisen iso kala tai ruton paljon kaloja on kuoleman ennustus joko saajalle tai hänen talon asukkaille.

 

-     Kun juo vettä kaivosta, avannosta tai järvestä, niin pitää ensin liikuttaa pois alallaan ollut vesi, ettei hiimosti tartu eikä tule tauti. Kun saaviin otetaan kaivosta vettä, niin ensinnä kaadetaan vähän maahan, jottei tulisi tauti.

 

      Suomenkin puolella elää vielä jos miten paljon taikoja, taikaluuloja ja

      >> merkkejä >>, mutta niihin ei meidän puolella enää uskota siten kuin rajantakaisessa Karjalassa.

      Meillä niitä enimmäkseen pidetään pilana ja kertoillaan ajan ratoksi,

      naurun aiheena.

      Vienan Karjalassa niistä vähemmän puhutaan, mutta niihin uskotaan enimmäkseen niin yleiseen, ettei epäilyksen aate näytä mieleen juolahtavan.

      Ne hiljaisuudessa hallitsevat rahvaan elämää, ja niiden tunteminen ehkä selittäisi vaeltajalle montakin peljästystä, toraa tai muuta mielenliikutusta, joka on hänen huomiotaan kiinnittänyt pirteissä ja ulkosalla, mutta jäänyt hänelle arvoitukseksi.

      Ainoastaan vähäinen osa tästä perintötiedosta oli se, mitä me satuimme kuulemaan. Siitä varmaan paisuisi hyvin suuri kirja, jos kaikki saataisiin kokoon.

 

 

 

  Kirjasta ; I.K. INHA ; Kalevalan laulumailta, SKS; 1999

  Heidi Piippo

Taiteilija vai teknikko ? Kysymys on hiertänyt syvimmissä unissani. Herättänyt yölinnun lennon aikoihin. Pitänyt valveilla. Eikä ole jättänyt minua rauhaan kuin hetkittäin viimeisten 20 vuoden aikana.
Kovien arvojen maailma pitää minua näpeissään. Elän voimakkaiden paineiden ja kiireellisten ihmisten seurassa. Joka päivä.

Nyt olen kolmekymmentäviisivuotias luontoyrittäjäopiskelija. Opiskelen alaa siksi, että luonto on aina minua kiinnostanut. Ja ehkäpä joskus, jossain muodossa voin hyödyntää luonto-osaamistani yrittäjänä. Tämän päivän kuvissa se voisi olla toiveammatti. Laskelmien kautta on yrittäjyyttä lähestyttävä ja opiskelu tarjoaa siihen "turvallista aikaa".

Erityisiä asioita luontoharrastamisessani ovat kalastus, retkeily/ vaellus, vesillä liikkuminen ja metsästys. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta edellä mainitut harrastamisen haarat ovat kohdallani ympärivuotisia. Yrittämiseen lähtenen etupäässä luonto- ja erämatkailun tarkastelunäkökulmasta. Luonnontuotteiden jalostaminen, myyminen tms. luontomateriaalien tuotantoprosessointi ei ole näillä näkymin sitä, jota tavoittelen. Helposti voin kuvitella itseni oppaaksi pienryhmille esimerkiksi taimenta ja harjusta kalastamaan lapin tunturivesille, lohenkalastukseen Tenolle, pienriistan metsästyoppaaksi Etelä-Lapin lintumaille tai vaikkapa pöllönkuunteluretken vetäjäksi maaliskuiseen talvimetsään. Ekologisuus yrittäjyydessä huomioiden.

TAIGA

Boreaalinen vyöhyke eli pohjoinen havumetsävyöhyke eli taiga on kasvillisuusvyöhyke, jonka perustana on halki pohjoisen pallonpuoliskon ulottuva yhtenäinen havumetsäalue. Euraasiassa se kulkee Fennoskandiasta Itä-Siperiaan ja Pohjois-Amerikassa Labradorin niemimaalta Alaskan länsiosiin. Vyöhyke rajoittuu pohjoisessa tundraan ja etelässä lauhkean vyöhykkeen lehtimetsiin ja aroihin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Boreaalinen vyöhyke kuuluu pohjoiseen lauhkeaan vyöhykkeeseen ja tarkemmin ottaen viileään ilmastotyyppiin, jonka keskilämpötila on 10–22 celsiusastetta 1–3 kesäkuukauden aikana. Kylmimmän kuukauden lämpötila alittaa −3 °C.

Sademäärä on melko tasainen läpi vuoden, ja osa siitä tulee lumena tai sumuna. Vuotuinen sademäärä vaihtelee melko paljon alueittain, ja se on yleensä 200–850 mm.

 Kasvillisuus

Metsät ovat boreaalisella vyöhykkeellä voimakkaasti havupuuvaltaiset, ja tietyssä metsätyypissä esiintyy vain vähän eri puulajeja.

Havumetsien aluskasvillisuus on melko vähälajista köyhästä ja happamasta maaperästä sekä viileästä ilmastosta johtuen. Tyypillisiä lajeja ovat ikivihreät kasvit – erilaiset varvut, kuten mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea) sekä sammalet ja jäkälät, jotka muodostavat usein tiheitä kasvustoja. Myös sieniä esiintyy runsaasti.

Maaperä

Maaperä on melko vähäravinteinen, hapan ja podsoloitunut. Happamuus johtuu havupuiden pudottamien neulasten maatuessaan erittämästä haposta, joka estää useimpien muiden kasvien viihtymisen maaperässä. Pintakerros on turvemainen pintahumus, jossa on sienihyyfejä

Eläimistö

Boreaalisen vyöhykkeen eläimistö on vähälajinen, mutta monet sen lajeista esiintyvät ainoastaan kyseisellä alueella. Hirvi on niistä suurikokoisin, ja sen pienemmät sukulaiset peurat esiintyvät myös tundraseuduilla. Petoeläimistä tyypillisimpiä ovat karhu, susi, ilves, ahma ja näätä. Jyrsijöistä sopulit ja myyrät ovat tavallisempia kuin rotat ja hiiret, joita esiintyy lähinnä asutuksen läheisyydessä. Muita yleisiä nisäkkäitä ovat metsäjänis, kärppä, lumikko, saukko, orava, liito-orava ja pohjanlepakko.

Lähteet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Boreaalinen_vy%C3%B6hyke

 

 

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kalastus Kuittijärvellä

 

Kuittijärvellä kalastuskokemukseni jäävät muutamaan kertaan. Kalastuskohteena se on mielenkiintoinen. Kalakanta on monipuolinen, lohikaloista suuriin haukiin. Kuittijärvet ovat myös maisemallisesti erittäin kauniita. Ympäristön näkymät ovat samanlaiset kuin Turun saaristossa.  Kalliot reunustavat paikka paikoin rantoja. Suurin osa rannoista on hiekkarantoja, jotka ovat vielä rakentamatta. Vesi on ulapalla kirkasta ja puhdasta. Tässä lyhyesti tietoa Kuittijärvistä.

 

Ylä-Kuittijärvi

Ylä-Kuittijärvi (ven. Озеро Верхнее Куйто, Ozero Verhnee Kujto) on läntisin kolmesta Kuittijärvestä.

Ylä-Kuittijärvi jakautuu kolmeen osaan, jotka työntyvät järven keskustasta luoteeseen, koilliseen ja lounaaseen. Näistä varsinkin luoteisosa on pitkä ja lahtimainen. Ylä-Kuittijärven pinta-ala on 291 km² ja sen pinta on <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />102 metriä merenpinnnan yläpuolella. Suurin pituus on noin 60 kilometriä ja leveys vaihtelee 2 ja 10 kilometrin välillä. Ylä-Kuittijärven rantakylistä merkittävimmät ovat Vuokkiniemi, Vuonninen ja Jyvälahti.Järven lounaisosaan laskevista joista merkittävimmät ovat etelästä tuleva Livojoki ja lännestä tuleva joki, joka tuo vettä Lapukka-, Veneh-, Kivi- ja Tsenajärvistä. Järven luoteisosaan laskee pohjoisesta Kuusamosta alkunsa saava Pistojoen reitti ja lännestä Vuonnisen- eli Kuorsmanjoki.

Ylä-Kuittijärven vedet laskevat järven koillispäästä ensin pieneen Alajärveen, jonne myös Kostamus-, Koiva- ja Kenttijärvistä tuleva Kenttijoen reitti laskee. Alajärvestä vedet laskevat Keski-Kuittijärven lounaisosaan.

Keski-Kuittijärvi

Keski-Kuittijärvi (ven. Озеро Среднее Куйто, Ozero Srednee Kujto) on nimensä mukaisesti keskimmäinen kolmesta Kuittijärvestä.

Keski-Kuittijärvi on kolmesta Kuittijärvestä suurin, sen pinta-ala on noin 500 km². Järven pinta on 101 metriä merenpinnan yläpuolella. Suurin pituus idästä länteen on 41 kilometriä ja leveys pohjoisesta etelään 22 kilometriä. Keski-Kuittijärvessä on myös muita Kuittijärviä enemmän saaria, joista suurimmat ovat Uhutsaari ja Suurisaari. Keski-Kuittijärven pohjoisrannalla sijaitsee Uhtuan kaupunkityyppinen taajama. Muista järven rannoilla olevista kylistä mainittakoon Kuusiniemi ja Luusalmi.

Keski-Kuittijärveen laskevista joista merkittävimmät ovat lännestä tuleva Yöjoki ja pohjoisesta tuleva Uhutjoki. Keski-Kuittijärvi on kaakkoisosastaan salmiyhteydessä Ala-Kuittijärveen.

Ala-Kuittijärvi

Ala-Kuittijärvi (ven. Озеро Нижнее Куйто, Ozero Nižnee Kujto) on itäisin kolmesta Kuittijärvestä.

Ala-Kuittijärven pinta-ala on 237,5 km² ja sen pinta on 101 metriä merenpinnan yläpuolella. Ala-Kuittijärven suurin pituus on 28 kilometriä ja suurin leveys 10,5 kilometriä.Ala-Kuittijärvi on pohjoispäästään salmiyhteydessä Keski-Kuittijärveen. Ala-Kuittijärven vedet laskevat sen eteläpäästä alkavaa Kemijokea pitkin Jyskyjärveen.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuittij%C3%A4rvet

 

Mitä tarvitset, jos aiot kalastaa Kuittijärvellä?

 

Isokokoinen soutuvene, joka on varustettu perämoottorilla, on välttämätön suurilla selillä liikuttaessa. Jos on tuulinen sää, voi aallokko olla hyvinkin korkea.  Kaikuluotain on myös hyvä apuväline; sillä näkee veden syvyyden ja pohjanmuodon. Kalastusvälineenä on paras käyttää veto- ja heittouisteluun tarkoitettuja välineitä.

Myös pilkkimistä voi veneestä kokeilla.  Paikalliset suosivat pilkkimistä kalastusmuotona.

Turvallisuusvarusteena on hyvä liivit tai kelluntapuku sekä GPS-paikannin.

Lupien hankkiminen on jokaisen omalla vastuulla, niitä saa viranomaisilta Kostamuksesta tai Kalevalasta.

 

kuvia kalastusreissulta:

http://imanager.ip-finland.com/sudensuu/gallery/slideshow.php?set_albumName=Ala-Kuittijarvi

 

 

Pekka Kokkonen

 

 

 

 

VIENANKARJALAISET PARANTAJAT, YRTIT JA SIENET

osa Vienankarjalaista luontosuhdetta<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

PARANTAJAT – Mi on tauti? Mi on kipie?

 

 

Ennen lääkäripalvelujen kehittymistä nykyiseen muotoonsa karjalaisten syrjäseutujen ihmiset turvautuivat sairauden iskiessä kansanparantajan apuun.

 

Vielä 1900-luvun alussa Suomen ja Karjalan kyliltä löytyi kuppareita, hierojia ja

lemmennostattajia sekä käärmeenpureman parantajia. Etevimmistä parantajista tieto

levisi pitkienkin matkojen taakse ja hoitokeinoina käytettiin yleisesti taikuutta,

kasvirohtoja, kuppausta ja hierontaa.

 

Sairauden parantamiseksi tärkeintä oli selvittää taudin syy esim. katsomalla viinasta,

arpomalla tai taikavälineillä, joita parantaja kantoi taikapussissa. Pelättyjen eläinten ruumiinosat, kuten karhun hammas tai kynsi löytyivät taikapussista ja näillä poistettiin kipu

raapimalla potilaasta.

Uskottiin myös, että vesi, joka oli mennyt umpipuun läpi, pystyi aukaisemaan ruuansulatuskanavat eli ummetus poistui.

 

Kansanparantajaa, joka pystyi hoitamaan kaikkein vaikeimmat sairaudet, kutsuttiin tietäjäksi, poppamieheksi tai noidaksi.

 

Kansanparantamisen perinne on jatkunut Karjalassa noista muinaisajoista nykypäivään. Siinä missä muut vanhat tavat ja karjalan kieli ovat taantuneet, on yrttien ja

kansanlääkinnän arvostus korkealla eikä kasvien käyttö perustu uskomuksiin.

Karjalaiskylissä eletään yhä, pakonkin edessä luontaistaloudessa. Talouden romahdus

vaikuttaa jokapäiväiseen elämään ja Neuvostoliiton parasta perintöä ovatkin kasvien

hyötykäytön ja kansanlääkinnän tutkimukset.

 

Lähteet: http://www.nettilinja.fi/~pniikko/kansanparannusjuttu.htm.

 

Anita Sievänen

 

SIENET- Syö sie ko sius se näkkyy !

 

<?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" /> 

 

Riitta Pohjaluoma kertoo "Perinneruokia maakunnista"-kirjassa (Tammi 2004) karjalaisten tavasta valmistaa ruokaa ja yleisesti ruokakulttuurista, joka sai vaikutteita runsaasti mm. Venäjältä. Karjalaiset paistoivat piiraat, rieskat, paistit, lohkot ja putrot, mutta ennen kaikkea he osasivat sieniruokien valmistuksen. Sieniä syötiin salaatteina, soppana, kastikkeena, muhennoksena ja pihveinä sekä lettujen ja piirakoiden täytteenä. Rouskut suolattiin ja tatit kuivattiin satokautena myöhempää käyttöä varten tai jopa paistettiin suoraan nuotiolla. Karjalan metsien rikas sienisato hyödynnettiin monipuolisesti keväästä syksyyn. Sieniruuilla oli myös hauskoja nimiä kuten sienihepsa ja sieniserpa.

 

Sotien jälkeen sadat tuhannet siirtokarjalaiset joutuivat sopeutumaan uusiin ympäristöihin ja rakentamaan elämänsä uudelta pohjalta. Karjalaiset sijoitettiin ympäri Suomen maata, kuitenkin niin, että saman paikkakunnan asukkaat sijoitettiin samalla paikkakunnalle. Heidän mukanaan karjalainen ruokakulttuuri tuli osaksi läntisenkin Suomen elämää. Siirtokarjalaisten mukana sijoituspaikkakuntalaisille ovatkin levinneet karjalanpiirakka, karjalanpaisti, sienten käyttö, kasvisruot, kalaruoat, palmusunnuntain virpolorut sekä kahvin ja teen runsas käyttö.

 

Jouni Mähönen

YRTIT- Köyhtyy saap, mut ei laihtuu

 

 

Karjalainen nainen on joutunut käyttämään mielikuvitustaan jo ammoisista ajoista lähtien. Luovutetun Karjalan alue ei muodostanut kulttuuriltaan yhtenäistä aluetta, vaan jakautui useampaan alueeseen myös ruokakulttuurin osalta. Ruokatottumukset vaihtelivat pitäjittäin, kylittäin ja jopa taloittain – siinä piilee karjalaisen ruokakulttuurin monipuolisuus, rikkaus ja vivahteikkuus.

 

Roosa Tihonova Vienankarjalasta on ikänsä tallentanut vanhoja reseptejä ja äänittänyt kyläläisten tarinoita Karjalan kansanlääkinnästä. Roosa innostuu kertoessaan marjoista, kaalista, kasvien lehdistä, karhun rasvasta ja muista oman lääkekaapin luonnonlääkkeistä. Hänelle yrtit ovat elämänasenne: " Ihminen ajattelee tervehyttänsä vasta kun kipeytyy. Pitäisi ennen ajatella.

Yrttien käyttö pitää aloittaa varovasti- vatsakatarrille, vatsahaavalle ja suoliston tulehduksille on oma hoitonsa ja yleensä sairaus vaatii usean viikon kuurin, mutta aina on myös pidettävä taukoja. Jokaisella on yksilöllinen elimistö ja yrttilääkitsijällä pitää olla vankka kokemus niin kasveista kuin ihmisistä."

 

Karjalan lääkintäperinne on kiehtova sekoitus ikivanhoja tapoja, loitsuja, magiaan perustuvia parannuskeinoja sekä silloiseen, paljon käytettyyn periaatteeseen - samankaltaiset tai samanväriset kasvit parantavat niitä muistuttavia tauteja. Esimerkiksi keltatautia parannettiin keltaisilla kukilla ja keuhkotautia keuhkojäkälällä, koska se muistutti keuhkon rakennetta. Joskus kasvi on ehkä parantanut kyseistä sairautta, joskus joku muu ominaisuus siinä on antanut mielikuvan parantamisesta, niin kuin ruttojuuri, syyläruoho, alvejuuri, leinikki.

 

Elias Lönnrot tutustui myös kasvien käyttöön lääkkeenä 1800-luvulla apteekkioppilaana Hämeenlinnassa ja vaelluksillaan mm Karjalassa. Kasvien hyötykäytöstä seuraavassa muutamia esimerkkejä:

VANAMO ( LINNEA BOREALIS ) kiitetään hyväksi luiden kolotustaudeissa, jäsentaudeissa, juoksiaisessa teevetenä nautittuna taikka ulkopuolisesti haiteina maidon kanssa yhteensurvottuna. Myös pöhötyksissä samoin käytettynä.

KOTIPIHLAJA ( SORBUS AUCUBARIA ) Marjat helpottavia kivitaudissa ja vesi-ummessa. Marjat etenkin vilunpanemat, antavat hyvästi paloviinaa, marjamehu siiteriä ja etikkaa. Sikoja taidetaan lihottaa pihlajanmarjoilla.

AHO-ORVOKKI ( VIOLA CANINA ) On hyödyllistä lapsillen yskässä. Sienen aikana jälättyvä maito sanotaan paranevan aho-orvokin läpi siilattuna.

ULPUKKA ( NUPHUR LUTEUM ) Sikain sanotaan siemennöityvän ulpukanjuuria runsaimmin syötyänsä ja hedelmistä kokonaan kuolevan. Keittämällä juuret kuitenkin paranevat ja taitaa katovuosina leiväksi käyttää. Sirkat pakenevat juurien savua ja torakat häviävät niistä pienenennettynä ja maitoon sekoitettuna. Kalat mielellään asuskelevat ulpukan leveitten lehtien suojassa.

 

Monet vierailijat Karjalassa ovat tottuneet hyllyillä kuivuviin yrtteihin ja purnukoihin. Paikallisille lapsille äidin heinät ja keitokset ovat luonteva osa ruokavaliota. Ravinto on muutoin hyvin pitkälti luomua, jossa runko muodostuu metsän riistasta, tuoreesta kalasta ja kerätyistä kasveista. Paikallisessa terveyskeskuksessa on ihmetelty metson lihalla ravittujen lasten loistavia veriarvoja.

Lasten korvatulehdukset hoidetaan itse ja tukka vahvistetaan nokkosen ja takiaisen lehdistä tehdyllä hauteella. Koivusiirappia juodaan talvella flunssaan kuuman veden kera ja männynkukkavettä käytetään kasvovetenä. Kasvit kerätään luonnosta suoraan. kuivataan, uutetaan ja keitetään. Kotipihalla viljellään usein mm. palsamia ja piparjuurta.

 

Karjalan luonto on vielä puhdasta ja karjalaislylissä eletään yhä, pakonkin edessä luontaistaloudessa. Neuvostoliiton parasta perintöä ovatkin

kasvien hyötykäytön ja kansanlääkinnän tutkimukset.

 

Läheet: http://www.nettilinja.fi/~pniikko/kansanparannusjuttu.htm

 

Anita Sievänen