VIENANKARJALAISET PARANTAJAT, YRTIT JA SIENET

osa Vienankarjalaista luontosuhdetta<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

PARANTAJAT – Mi on tauti? Mi on kipie?

 

 

Ennen lääkäripalvelujen kehittymistä nykyiseen muotoonsa karjalaisten syrjäseutujen ihmiset turvautuivat sairauden iskiessä kansanparantajan apuun.

 

Vielä 1900-luvun alussa Suomen ja Karjalan kyliltä löytyi kuppareita, hierojia ja

lemmennostattajia sekä käärmeenpureman parantajia. Etevimmistä parantajista tieto

levisi pitkienkin matkojen taakse ja hoitokeinoina käytettiin yleisesti taikuutta,

kasvirohtoja, kuppausta ja hierontaa.

 

Sairauden parantamiseksi tärkeintä oli selvittää taudin syy esim. katsomalla viinasta,

arpomalla tai taikavälineillä, joita parantaja kantoi taikapussissa. Pelättyjen eläinten ruumiinosat, kuten karhun hammas tai kynsi löytyivät taikapussista ja näillä poistettiin kipu

raapimalla potilaasta.

Uskottiin myös, että vesi, joka oli mennyt umpipuun läpi, pystyi aukaisemaan ruuansulatuskanavat eli ummetus poistui.

 

Kansanparantajaa, joka pystyi hoitamaan kaikkein vaikeimmat sairaudet, kutsuttiin tietäjäksi, poppamieheksi tai noidaksi.

 

Kansanparantamisen perinne on jatkunut Karjalassa noista muinaisajoista nykypäivään. Siinä missä muut vanhat tavat ja karjalan kieli ovat taantuneet, on yrttien ja

kansanlääkinnän arvostus korkealla eikä kasvien käyttö perustu uskomuksiin.

Karjalaiskylissä eletään yhä, pakonkin edessä luontaistaloudessa. Talouden romahdus

vaikuttaa jokapäiväiseen elämään ja Neuvostoliiton parasta perintöä ovatkin kasvien

hyötykäytön ja kansanlääkinnän tutkimukset.

 

Lähteet: http://www.nettilinja.fi/~pniikko/kansanparannusjuttu.htm.

 

Anita Sievänen

 

SIENET- Syö sie ko sius se näkkyy !

 

<?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" /> 

 

Riitta Pohjaluoma kertoo "Perinneruokia maakunnista"-kirjassa (Tammi 2004) karjalaisten tavasta valmistaa ruokaa ja yleisesti ruokakulttuurista, joka sai vaikutteita runsaasti mm. Venäjältä. Karjalaiset paistoivat piiraat, rieskat, paistit, lohkot ja putrot, mutta ennen kaikkea he osasivat sieniruokien valmistuksen. Sieniä syötiin salaatteina, soppana, kastikkeena, muhennoksena ja pihveinä sekä lettujen ja piirakoiden täytteenä. Rouskut suolattiin ja tatit kuivattiin satokautena myöhempää käyttöä varten tai jopa paistettiin suoraan nuotiolla. Karjalan metsien rikas sienisato hyödynnettiin monipuolisesti keväästä syksyyn. Sieniruuilla oli myös hauskoja nimiä kuten sienihepsa ja sieniserpa.

 

Sotien jälkeen sadat tuhannet siirtokarjalaiset joutuivat sopeutumaan uusiin ympäristöihin ja rakentamaan elämänsä uudelta pohjalta. Karjalaiset sijoitettiin ympäri Suomen maata, kuitenkin niin, että saman paikkakunnan asukkaat sijoitettiin samalla paikkakunnalle. Heidän mukanaan karjalainen ruokakulttuuri tuli osaksi läntisenkin Suomen elämää. Siirtokarjalaisten mukana sijoituspaikkakuntalaisille ovatkin levinneet karjalanpiirakka, karjalanpaisti, sienten käyttö, kasvisruot, kalaruoat, palmusunnuntain virpolorut sekä kahvin ja teen runsas käyttö.

 

Jouni Mähönen

YRTIT- Köyhtyy saap, mut ei laihtuu

 

 

Karjalainen nainen on joutunut käyttämään mielikuvitustaan jo ammoisista ajoista lähtien. Luovutetun Karjalan alue ei muodostanut kulttuuriltaan yhtenäistä aluetta, vaan jakautui useampaan alueeseen myös ruokakulttuurin osalta. Ruokatottumukset vaihtelivat pitäjittäin, kylittäin ja jopa taloittain – siinä piilee karjalaisen ruokakulttuurin monipuolisuus, rikkaus ja vivahteikkuus.

 

Roosa Tihonova Vienankarjalasta on ikänsä tallentanut vanhoja reseptejä ja äänittänyt kyläläisten tarinoita Karjalan kansanlääkinnästä. Roosa innostuu kertoessaan marjoista, kaalista, kasvien lehdistä, karhun rasvasta ja muista oman lääkekaapin luonnonlääkkeistä. Hänelle yrtit ovat elämänasenne: " Ihminen ajattelee tervehyttänsä vasta kun kipeytyy. Pitäisi ennen ajatella.

Yrttien käyttö pitää aloittaa varovasti- vatsakatarrille, vatsahaavalle ja suoliston tulehduksille on oma hoitonsa ja yleensä sairaus vaatii usean viikon kuurin, mutta aina on myös pidettävä taukoja. Jokaisella on yksilöllinen elimistö ja yrttilääkitsijällä pitää olla vankka kokemus niin kasveista kuin ihmisistä."

 

Karjalan lääkintäperinne on kiehtova sekoitus ikivanhoja tapoja, loitsuja, magiaan perustuvia parannuskeinoja sekä silloiseen, paljon käytettyyn periaatteeseen - samankaltaiset tai samanväriset kasvit parantavat niitä muistuttavia tauteja. Esimerkiksi keltatautia parannettiin keltaisilla kukilla ja keuhkotautia keuhkojäkälällä, koska se muistutti keuhkon rakennetta. Joskus kasvi on ehkä parantanut kyseistä sairautta, joskus joku muu ominaisuus siinä on antanut mielikuvan parantamisesta, niin kuin ruttojuuri, syyläruoho, alvejuuri, leinikki.

 

Elias Lönnrot tutustui myös kasvien käyttöön lääkkeenä 1800-luvulla apteekkioppilaana Hämeenlinnassa ja vaelluksillaan mm Karjalassa. Kasvien hyötykäytöstä seuraavassa muutamia esimerkkejä:

VANAMO ( LINNEA BOREALIS ) kiitetään hyväksi luiden kolotustaudeissa, jäsentaudeissa, juoksiaisessa teevetenä nautittuna taikka ulkopuolisesti haiteina maidon kanssa yhteensurvottuna. Myös pöhötyksissä samoin käytettynä.

KOTIPIHLAJA ( SORBUS AUCUBARIA ) Marjat helpottavia kivitaudissa ja vesi-ummessa. Marjat etenkin vilunpanemat, antavat hyvästi paloviinaa, marjamehu siiteriä ja etikkaa. Sikoja taidetaan lihottaa pihlajanmarjoilla.

AHO-ORVOKKI ( VIOLA CANINA ) On hyödyllistä lapsillen yskässä. Sienen aikana jälättyvä maito sanotaan paranevan aho-orvokin läpi siilattuna.

ULPUKKA ( NUPHUR LUTEUM ) Sikain sanotaan siemennöityvän ulpukanjuuria runsaimmin syötyänsä ja hedelmistä kokonaan kuolevan. Keittämällä juuret kuitenkin paranevat ja taitaa katovuosina leiväksi käyttää. Sirkat pakenevat juurien savua ja torakat häviävät niistä pienenennettynä ja maitoon sekoitettuna. Kalat mielellään asuskelevat ulpukan leveitten lehtien suojassa.

 

Monet vierailijat Karjalassa ovat tottuneet hyllyillä kuivuviin yrtteihin ja purnukoihin. Paikallisille lapsille äidin heinät ja keitokset ovat luonteva osa ruokavaliota. Ravinto on muutoin hyvin pitkälti luomua, jossa runko muodostuu metsän riistasta, tuoreesta kalasta ja kerätyistä kasveista. Paikallisessa terveyskeskuksessa on ihmetelty metson lihalla ravittujen lasten loistavia veriarvoja.

Lasten korvatulehdukset hoidetaan itse ja tukka vahvistetaan nokkosen ja takiaisen lehdistä tehdyllä hauteella. Koivusiirappia juodaan talvella flunssaan kuuman veden kera ja männynkukkavettä käytetään kasvovetenä. Kasvit kerätään luonnosta suoraan. kuivataan, uutetaan ja keitetään. Kotipihalla viljellään usein mm. palsamia ja piparjuurta.

 

Karjalan luonto on vielä puhdasta ja karjalaislylissä eletään yhä, pakonkin edessä luontaistaloudessa. Neuvostoliiton parasta perintöä ovatkin

kasvien hyötykäytön ja kansanlääkinnän tutkimukset.

 

Läheet: http://www.nettilinja.fi/~pniikko/kansanparannusjuttu.htm

 

Anita Sievänen