Sunnuntai-iltapäivä

 

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Ulkona +5 astetta lämmintä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.Lumen pinta on laskenut alle pitkäaikaisten keskiarvojen. Metsässä ei voi enää juurikaan hiihtää. Onneksi asun lähellä merta, joten pääsen helposti jäälle sivakoimaan. Viime sunnuntaina pakkasin reppuun kirveen, kuksan, puukon ja hiillosmakkaraa sekä muut eväät ja suunnistin merelle sukset kainalossa. Jäällä otin suunnan auringosta kohti Kallionokkaa, jossa ajattelin tekaista tulet ja paistaa makkarat. Jäällä tuuleskeli aika voimakkaasti mutta huppu tiukalla ja hanskat kiristettynä hihojen päällä, puhuri ei päässyt puseron alle.  Kallionokalla olikin sopivat nuotiopuut hakemisessa mutta lopulta savuava liekki loi erämaista tunnelmaa ja antoi oman tuoksunsa lähiympäristöön.  Höyryävä kahvikuksa, paistettu makkara ja pikkulintujen sirkutus antoivat  säväyksen sunnuntai-iltapäivään.

 

Ainoaksi häiriön aiheuttajaksi tulivat värikkäisiin goretex-haarniskoihin pukeutuneet aikakautemme uljaat lumikenttien ritarit piiskaten ärjyviä ja haisevia moottoroituja ratsujaan entistä kiivaampaan laukkaan. Nykyisen ilmastomuutoksen aikana heidän käsittämätön kiireensä ja ainakin näennäisesti päämäärätön ajonsa aiheutti kylmiä väreitä selkäpiissä. Mihin tämä vouhotus johtaa?

 

Paikallislehti uutisoi oikein valokuvan kera näistä reikäpääritareista, jotka olivat vuorokauden aikana ajaneet moottorikelkalla 3000 km. Uutisessa ei ollut sanaakaan aiheuttetuista melu- ja muista saasteista. Kuljettajat olivat ilmiselvästi ylpeitä "kovaa" kuntoa kuntoa aikaansaannoksestaan. Mielestäni 50 km:n yhtäjaksoinen hiihto perinteisellä tyylillä olisi ollut tälle porukalle todellinen haaste ja uutisoinnin aihe.